sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Ruskaretki Liesjärvellä

Olimme tämän viikonlopun naisporukalla Liesjärvellä. Olin merkannut reissun kalenteriin otsikolla Ruskaretki, ja perjantaina Onnibussilla kohti Forssaa ajellessa ajattelin, että eipä kyllä kovin ruskaisalta näytä. Hah, olin kuitenkin väärässä! Ruska saapui Liesjärvelle yhtä aikaa retkiseurueemme kanssa. Sunnuntaina kotiin päin mennessä oli jo paljon syksyisemmän oloista. Terminen syksy ei taida olla vielä alkanut, kun on ollut niin lämmin syyskuu, ja syyspäivän tasauskin on vasta ylihuomenna, mutta saatiin kuin saatiinkin just-just syysretki.



Tämä viikonloppu oli varsin leppoisa ja rentouttava luksusretki, ilman sen kovempia outdoor-haasteita. Majoituimme Kyynäränharjun vieressä mukavasti Hyypiön kämpässä, jossa kamina lämmitti kämpän vähän turhankin tehokkaasti ja hiiret olivat käyneet yöllä tarkastamassa omenoidemme laatua. Kävelimme lauantaina Korteniemen perinnetilalle jossa ihmettelimme pellavanloukutusta ja saatiin valmista lounasta. Lauantai-iltana keiteltiin iso kattilallinen keittoa, saunottiin, uitiin ja istuskeltiin hetki pimeydessä tilkka viiniä retkimukin pohjalla.

Päivämatka Korteniemeen ja takaisin oli n. 10km, ja vähiten flunssaiset retkueemme jäsenet kiersivät 3 km Punatulkun polun toisten viettäessä siestaa Korteniemen pihakoivun alla.

Liesjärven kansallispuisto

Liesjärvi on aika kaunis paikka, pieni kansallispuisto ja helppokulkuiset reitit. Oli juuri sopiva tällaiseen rentoutumisviikonloppuun, ja katseltiin kavereiden kanssa, että täällä olisi aika mukavia paikkoja lapsiperheen kesäreissuunkin. Hämeen luontokeskuksen hiekkaranta oli upea. Lähellä olisi ilmeisesti pari laavuakin, mutta niitä emme käyneet katsomassa. Rannalla ei ole nuotiopaikkoja, mutta huussi ja pukukopit löytyy.


Kyynäränharju on upea, ja tätä mun kuvaa vastaavia otoksia taitaa löytyä googlen kuvahaulla kymmenittäin.


Ihan Kyynäränharjun lähellä on Savilahden telttailupaikka, johon on parkkikselta ehkä puolen kilometrin kävely. Ehkä ensi kesänä lasten kanssa tänne?

Geokätköjä Liesjärvellä haimme lauantain reitiltä vain kaksi, yksi Kyynäräharjulta ja yksi Ahonnokasta, jotka molemmat olivat kyllä esittelemisen arvoisia paikkoja (ja joissa molemmissa olen jo pari vuotta sitten käynyt loggaamassa kätköt). Mielestämme perinnetilan tuntumaankin mahtuisi hyvin purkki.


Varusteiden suhteen tältä retkeltä ei ole mitään sanottavaa. Paitsi pannukahvin keittoa täytyy opiskella ennen seuraavaa reissua! Säärystimet toimivat ihan tyydyttävästi, mutta se remmi kantapään alle täytyy lisätä.

Sammalikkoa ja myrskyjen jälkiä

toistaiseksi tunnistamaton varpukasvi, tätä oli paikoitellen paljon, MUOKS: ilmeisesti vanamo sittenkin! Kasvustoa jatkui aivan yhtenäisenä mattona useiden neliömetrien alalla, joten olin jo hylännyt ensimmäisenä mieleen tulleen lajin. Mutta vanamo ehkä sittenkin. Voi miltä tuolla mahtaakaan tuoksua alkukesästä!

hyvin merkityt retkireitit olivat ihan hyvässä kunnossa





tiistai 16. syyskuuta 2014

TSI-säärystimet, malli 1.0

No niin, olen saanut ommeltua jonkinlaiset kevytsäärystimet. Eilen viritin kuminauhat paikalleen ja testailin pihamaalla, lapsi kuvasi.


Arviot:
+ kevyet
+ varmaan ihan käyttökelpoiset
- pussittavat vähän
- taka-alareuna nousee lyhytvartisten kenkien varrensuun päälle. Argh.

Kehiteltävää:
  • Jos joskus ompelen näistä uuden version, täytyy puolivälin kuminauha laittaa kireämmäksi, ja oikeasti puoliväliin säärystintä.
  • Jos saan aikaiseksi vielä ennen perjantaita (lue: muistan ostaa vahvaa, tummaa kuminauhaa), voisin lisätä kuminauhan kulkemaan kannan alta. Ehkä se pitäisi takareunan paikoillaan lyhyenkin kengän kanssa?

Ompelu oli hauska projekti. Kankaan sain kaverilta, ja pala oli kapea korkea lipare, joka oli jäänyt yli vaippaompeluksista. Kaavaa ei ollut. Levitin Tatonkan säärystimiä lattiaa vasten ja totesin, että eipä ole kummoisia muotoiluita, eiköhän tää mene ihan lonkalta. Säärystimen ja oman pohkeen mitat täsmäsi A4-arkkiin sen verran, että siitä tuli kaava. Arkin korkeus on kappaleen korkeus ja arkin leveys on puolet kappaleen leveydestä. Arkin alareunan taitoin viistoksi, korkeuseroa etu- ja takareunalla on ehkä joku 5cm. Säärystimen alareuna on siis V-tyyliin vino, edestä pidempi.

Kangasta oli sen verran vähän, että säärystimet on aivan eripariset. Toisessa on yksi sauma takana, toisessa on saumat molemmilla sivuilla. Molempien säärystimien kappaleet meinasin leikata ylösalaisin kuvioon nähden, mutta onneksi kaveri vierellä oli valppaana ja esti mua tuhoamasta kangasta. Ihan vaan pari senttiä kerkesin leikata kumpaakin väärin päin. :-P Kiitos Elina! Sattumalta kuvioiden kohdistus on osunut täsmällisen symmetrisesti niin, että molemmissa jaloissa on edessä kettu ja karhu.

En muistanutkaan kuinka kettumaista PULin ompelu on nurjalta puolen. Kaavapaperin suikale kankaan ja paininjalan välissä onneksi auttoi, eikä tässä siis tarvinnut ommella kankaan nurjaa kuin noiden pystysaumojen verran.


Puolivälissä on kuminauhat (tai siis ei siellä päinkään, en yhtään tiedä miten päädyin ompelemaan kuminauhat noin ylös!) kolmiaskelsiksakilla. Turhan löysä, mutta enhän mä nyt herran jestas tee mitään testitikkailuita, suoraan vaan siihen ainoaan käytettävissä olevaan kankaaseen! Ylä- ja alareunassa on käänteet joihin pujotin kuminauhaa. Yläreunan kuminauha on nyöriä, ja takana on nyörikiristin. Kuminauhanyöri ei oikein sovi väreihin, mutta ton väristä mulla nyt sattui olemaan. Edessä alhaalla on koukut esikuvan eli niiden Tatonkan säärystimien tapaan. Just sopivat koukut löytyi mummon vanhoista nappijemmoista (jotka olen perinyt!), ovat odottaneet uusiokäyttöä jostain vähintään 70-80-lukujen taitteesta asti. Olisko ehkä jostain norjalaisvillatakista peräisin.

Kustannukset: 4€ PUL (kaverilta), kuminauhat ja koukut 0€ (ikivanhoista omista ja mummon jemmoista), ompelulangat meni kaverin piikkiin, kun pääsin hänen koneellaan ompelemaan.

Ihan hyvä projekti.

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Säärystimiä

Taloutemme retkikamppeista löytyy Tatonkan säärystimet, tai itseasiassa kahdetkin. Ekat on ostettu joskus viime vuosituhannen puolella, ja toiset muutama vuosi sitten. Kovin kummoista tuotekehittelyä ei Tatonka ollut tuossa yli kymmenessä vuodessa tehnyt, mutta eipä ole ollut tarvettakaan - säärystimet ovat varsin toimivat. Erittäin näppärät estämään roskien ja lumen menemisen kenkiin, ja pitämään lahkeet kuivana silloin kun ei ole tarve sateenpitäville housuille, mutta varvukko on märkää.

Säärystimiä myy mm. suosikkikauppani Partiovaruste eli nykyiseltä nimeltään Scandinavian Outdoor Store.




Ainut huono ominaisuus muistui mieleen tuolla Vaskijärven reissulla. Säärystimet ovat pahuksen kuumat lämpimällä säällä! +15c asteessa ihan tuskaisan hiostavat.

Retkikaverilla oli Vaskijärvellä näppärät, upouudet pienet tsi-säärystimet paljasjalkakenkien suulla, hieman tämän tyyliset. Mä ihastuin ideaan, ja ajattelin tehdä itselleni välimallin säärystimet. Pitemmät kuin nuo kaverin nilkkamalliset, että pysyvät varmasti housunlahkeen päällä, mutta puolet lyhyemmät kuin Tatonkan säärystimet. Eilen ostin toiselta kaverilta vaippaompeluksista ylijäänyttä pul-kangasta, joka on huomattavasti hengittävämpää kuin Tatonkan superpaksu laminoitu nailon, ja parin päivän päästä menen em. vaelluskaverin ompelukonetta käyttämään. (Oma ompelukoneeni on anopin äidin peruja ja yhtä vanha kuin talomme, ja moottori alkaa olla totaalisen väsähtänyt.) Mielessä mulla oli ollut oliivinvihreä pul tai jotain sinne päin, mutta kun kaverilla oli ylimääräisenä kuviollista pulia, niin sillä mennään. Saas nähdä kestääkö mun metsäuskottavuuteni söpöt eläinkuviot. :-P

Säärystimien mallia olen jo mietiskellyt, tiedä sitten mikä on lopputulos! Vielä on pohjaton ompelulipastoni kaivelematta, tarttis löytää sopivia kuminauhoja ja remmejä. Tatonkan säärystimet kiinnittyvät etu-alareunasta koukulla kengännauhoihin, kaveri oli omiinsa laittanut pienet solmittavat nauhat. Itse en vielä tiedä miten tän ratkaisisin. Ompelutarvikelaareistani saattaa mahdollisesti löytyä vanhojen villatakkien koukkuja, tai sitten voisin laittaa jonkun kuminauha-nappi-systeemin, hmm...

tiistai 2. syyskuuta 2014

Pakkauslistoja

Kaivelin tietokoneen uumenista vanhoja pakkauslistoja eri retkille. Kokeilen oisko niitä kätevä tallettaa tänne, ja sitten copypastata ja muokata aina seuraavan reissun tarpeisiin.


JOHANNAN KAMAT HELVETINJÄRVELLE 13.-15.6.2014

kymmenkunta lapsiperhettä, majoitus teltoissa, kokkailu kämpässä, sää kylmä ja märkä
kursiivilla merkatut ei sittenkään päässeet mukaan

  •  päälle: verkkarit, hupparit, lenkkarit
  • sadevaatteet
  • kerrastot
  • vaihtopaidat & -housut
  • shortsit
  •  fleecet, välihousut
  • sukkia, kalsareita
  •  lakit, tuubihuivit, sormikkaat
  • uikkarit
  • pyyhkeet
  • saappaat
  • crocsit


  •  teltta x 2
  • alustat
  •  makuupussit
  •  tyynyt
  • pikku reppu x 3
  • juomabagit
  • silmälasikotelo x 2, varalasit
  • narua, muovipusseja
  • pyykkinaru
  • viltti
  • thermacell & patruunat
  • hyttysmyrkkyä
  • puukko
  • tulitikut
  • makkaratikut
  • otsalamppu
  • linkkari
  • kätköilypussi
  • varavirtalähde

  • keitin
  • kaasu
  • lisäkattila Maijalle
  • pesuvati, fairy, sieni
  • astiapyyhe
  • kauha, lasta
  • lautaset, mukit, sporkit
  • vesipullot, kanisteri
  • eväsrasia

  • puurohiutaleet
  • mehukeittopussit
  • pakastettu kanakeitto
  • makaronia
  • pakastettua jauhelihaa
  • tom.kastiketta
  • nuudeleita
  • wokkikastike
  • kasviksia
  • tonnikalaa
  • makkaraa pakastettuna
  • maitoa
  • leipää
  • voita
  • metwurstia
  • kurkkua
  • tomaattia
  • porkkanoita
  • banaania
  • suklaata
  • pähkinöitä
  • keksejä
  • lettujauhe
  • mehutiiviste
  • pikakahvi
  • kuivakerma
  • kaakao + maitojauhe
  • sokeria


  • saippua, dödö, shampoo
  • hammasharjat, tahna
  • kosteuspyyhkeitä
  • vessapaperia
  • ea-pakkaus
  • burana, pamol, kyypakkaus
  • shea, kortisonivoide?
  • punkkipihdit

  • haavit, ämpäri
  • kuitti!

yhteiset:
  • paistorasvaa
  • munia




NUUKSIO 07/14

Kolme naista, pe-su, hirmuinen helle


teltat:
  • 1-2hlö F:lta > Johanna
  • 2 hlö > E.
  • 2 hlö & 3 hlö (?) saatavilla E:lta tarvittaessa

OMAT:
  • makuualusta
  • makuupussi
  • tyyny tai tyynyliina
  • rinkka
  • irtoremmit

  • lautanen, muki, aterimet, pussi
  • juomabägi
  • vesipulloja esim. 4l/hlö
  • puukko
  • tulitikut
  • varavirtalähde
  • kartta
  • hammasharja & -tahna
  • saippua
  • shea
  • dödö


  • uikkarit
  • pyyhe
  • vaihtoalusvaatteet
  • vaihtovaatteet: t-paita (& housut?)
  • joku pitkähihainen, tuskin tarttee villapaitaa
  • sateenpitävää vaatetta? pelkkä takki?
  • vaihtosukkia x2
  • sandaalit??
päälle:
  • lenkkarit jalkaan?
  • ohuet housut tai shortsit
  • t-paita (hihaton ei kiva rinkan kanssa)
  • lakki
YHTEISET:
  • tiskiaine + sieni > JOHANNA
  • keitin + kaasu  > JOHANNA
  • toinen kattila  > JOHANNA
  • vedenpuhd.tabletit  > JOHANNA
  • kestosuodatinpussi? vai paperisia?
  • ea-pakkaus > E.
  • korjausvälineitä > E.
  • jesari > JOHANNA
  • kyypakkaus, buranaa > JS
  • hyttysmyrkky jos joku haluaa
  • aurinkorasva > omat?
  • wc-paperi  > JOHANNA
  • kosteuspyyhkeitä > ?
  • pyykkinaru > JOHANNA
  • foliopussi voille ja juustolle > JOHANNA

RUUAT OMAT:
  • välipalat: suklaata, pähkinöitä
  • leipää
  • oma aamupala: pikapuuro, mysli + maitojauhe?

RUUAT YHTEISET:
  • leivän päälle juustoa, 1 paketti sulatejuustoa tai viipaleita > ? Mini Babybel!
  • meetwurstia (vai syökö tätä muut kuin Johanna?)
  • voita tiiviissä rasiassa, paljonko, 100g? > ?
  • kuivakerma > JS
  • kahvi kofeiiniton > JS
  • kahvi tavis-pika > JS

  • pe-ilta lämmin ruoka Mustapapupata > JS
  • la-lounas: pikalinssipata > E.
  • la-ilta lämmin ruoka: currypata kukkakaali! > JOHANNA, hummus > E.
  • su-lounas pussimuonaa > JS + E.
  • varalle kuppikuumaa > JOHANNA (koska mulla on kaapissa ylimääräisiä)




Vaellukselle

Heinäkuu 2013, pe-su, Teijon retkeilyalue, viisi naista

  • teltta
  • makuupussi
  • tyyny
  • alusta
  • rinkka
  • sadesuoja
  • hyttysverkko + koukku

  • päälle housut, paita, sukat, vaelluskengät
  • lakki
  • sandaalit
  • 1 vaihtopaita
  • 1 hihaton
  • alusvaatteet
  • 2 sukat
  • kerrasto yöksi
  • sadeasu
  • fleece tms. lämpimämpi
  • pipo
  • hanskat, huivi
  • uikkari
  • pyyheharso > miss märkäharso -efekti :-D > harso pääsi sittemmin värjäykseen

  • vessapaperia
  • laastaria, buranaa, compeed
  • ea-pakkaus
  • kyypakkaus
  • (silmälasikotelo)
  • kosteuspyyhkeitä
  • hammasharja, tahna, saippua
  • hiusharja, remmejä
  • dödö
  • aurinkorasva
  • hyttyskarkote
  • puukko, tulitikut
  • pyykkinaru
  • irtoremmejä
  • jeesusteippiä
  • kengännauhat
  • muovipusseja
  • onkilaite
  • otsalamppu
  • nenäliinoja
  • vesipulloja n. 5l edestä + kanisteri
  • fairy + sieni
  • keitin
  • polttoaine
  • kauha
  • lautanen, muki, spork

  • leipää
  • juustoa, metvurstia
  • voita
  • suolaa
  • puuroa
  • marjasoppajauhetta?
  • napostelua
  • suklaata
  • kahvi/tee
  • kahvimaitojauhe
  • punkkua/taskumatti
  • pasta-ateria x 2
  • retkimuonapussi x
  • kuppi kuumaa x



TELTTARETKELLE lasten kanssa

Oman perheen kesken, peruslista sellaista retkeä varten, jolloin mennään autolla lähelle telttapaikkaa.
Tällä listalla on pakattu ainakin Pähkinäisiä ja Helvetinjärven Haukanhietaa varten.

Suht raskas varustus, mukavuussetti.

sadevaatteet
kerrastot
kevyet vaihtovaatteet
fleecet
sukkia, kalsareita
lakit
uikkarit
pyyhkeet
saappaat

teltta
alustat
makuupussit
retkityynyt
pikku reppu
silmälasikotelo
narua, muovipusseja
pyykkinaru
viltti
(tuolit, pöytä)
thermacell & patruunat
hyttysmyrkkyä
puukko
tulitikut
makkaratikut

keitin
kaasu/sinol
pesuvati, fairy, sieni
astiapyyhe
kauha, lasta
lautaset, mukit, sporkit
leikkuulauta
vesipullot, kanisteri
termospullo
kesto-kahvisuodatin
(lettupannu)
eväsrasia

puurohiutaleet
mehukeittopussit
mysliä
makaronia
pakastettua jauhelihaa
tom.kastiketta
nuudeleita
tonnikalaa
pussikeitto?
pasta carbonara
hernekeitto
lihapullia
makkaraa
ketsuppia
maitoa
leipää
voita
juustoa
metwurstia
kurkkua
tomaattia, salaattia
porkkanoita
banaania
suklaata
keksejä
lettujauhe
hilloa
mehutiiviste
maitojauhe
kahvi
kaakao
tee

saippua, dödö, shampoo
hammasharjat, tahna
kosteuspyyhkeitä
vessapaperia
ea-pakkaus
burana, pamol, kyypakkaus
bepanthen, kortisonivoide

maanantai 1. syyskuuta 2014

Pussukkapakkailua

Mulla on varmaan kaksikymmentä erilaista pussukkaa. Pakkaan pussukoihin kaiken pienen irtotavaran. Arkirepussani (eli käsilaukkuna toimivassa Haglöfs Tight Evo L-repussa) mulla on pienissä kukkaroissa laastaria, sheabutteria ja muita pieniä hygieniatarvikkeita. Retkelle lähtiessä kaivan lipastosta esiin kaikki erilaiset pussit, joista osa on valmiiksi pakattuna aina, kurkkaan vain sisään ja tarkistan että sisältö vastaa tämän retken tarpeita, ja tarpeen mukaan yhdistelen ja jaan tavaroita eri pusseihin.

Vaskijärven viikonloppureissulla oli mukana varsin kevyt perussetti:


Sinisessä isossa oli hygieniatarvikkeet. Peltirasiassa on sheabutteria, ei huulirasvaa kuten rasiassa lukee, ja vaalea pieni paketti on ihan uusi ostokseni, saippualehtiä. Vielä en ole testannut yhtäkään, kun ei tuolla Vaskijärvellä ollut lampea peseytymispaikaksi.

Pienessä läpikuultavassa pussukassa on buranaa, kyypakkaus, punkkipihdit (tai itseasiassa -kortti) sekä rakkolaastareita. Varsinaiset ea-tarvikkeet oli tällä kertaa kaverin vastuulla (samoin kuin ompelu- ja korjaustarvikkeet). Tämä pieni pussukka oli nyt tuon isomman toalettipussin sisällä, kun se oli muuten lähes tyhjä. Ärsyttää, ettei enää taida mistään saada samanlaisia vartensa sisään pakkautuvia matkahammasharjoja kuin lapsuudessa 80-luvulla. Hammasharjan varren pituuden takia täytyy aina ottaa joku turhan iso pussukka peseytymistarvikkeille.

Vihreässä pussukassa on kätköilytarvikkeita: mahdolliset kulkijat, paperia, muutama lyijykynän nysä, terotin ja pari silicaa pienessä minigripissä. Nämäkin mahtuisi kyllä pienempään pussiin.

Läpinäkyvässä vetskaripussukassa on kaikki se sekalainen tavara, jolle kaverit naureskelee, mutta jolle yleensä on kyllä käyttöä:

  • tulitikut filmipurkissa
  • kompassi
  • narua
  • huipputekninen pyykkinaru ruotsalaisesta retkeilykaupasta!
  • yksi koukkuruuvi hyttysverkkoa varten
  • roskapusseja: 2 pientä, 2 isoa
  • ja näköjään myös yksi kumilenkki, todennäköisesti tullut joskus kesken reissun jostain vastaan ja olen ottanut talteen
Kuvassa myös muuta sekalaista tavaraa:
  • silmälasikotelo
  • muovipussissa tulitikkurasia ja pari sytytyspalaa
  • ihan uudet irtoremmit, aika söpöt <3
  • Brunton varavirtalähde
  • puhelimen kosteussuojapussi 
Lisäksi suoraan rinkan taskussa mukana oli ainakin

  • linkkari
  • käsidesiä
  • nenäliinoja
  • purkkaa
  • vessapaperia
  • kartta ja sen suojapussi


Suomen luonnon päivä Vaskijärven luonnonpuistossa

Perjantaina pakkasin rinkkaa metsäretkeä varten. Tällä kertaa pakkasin ihan ilman listaa, mutta illan aikaan ramppasin kurkkaamassa fb-keskusteluista, mitä kaverit ovat ottamassa mukaan ja etsin tietokoneelta edellisreissujen pakkauslistoja. Mieleen tuli, että ehkä nämä kaikki vanhat listat ja suunnitelmat voisi koota yhteen paikkaan. Päätin ottaa selvää, miten tehdään blogi, ja tässä tämä nyt olisi. Mun oma retkisuunnitelmablogi.

Viikonloppuna oltiin neljän naisen ja yhden koiran porukalla kiertämässä Vaskijärven luonnonpuiston reitti. Kesän viimeinen viikonloppu, hieno sää, upea luonnonpuisto ja bonuksena vielä tosi huolellisesti tehty geokätkösarja, joka kattoi koko 20km reitin. Viikonloppu oli leppoisa ja mukava. Kiitokset retkiseuralle!








Vaskijärven kierros on n. 19-20 km pitkä lenkki. Taukopaikkoja on vain kaksi, joten kiersimme lenkin samoin päin vastapäivään kuin maaliskuussa, jolloin olimme täällä päiväretkellä osittain samalla porukalla. Maaliskuussa maassa oli tuoretta märkää lunta lähes 10cm (talven melkeinpä ainoat lumet tuli juuri retkeämme edeltävänä yönä!), ja reitillä oli runsaasti myrskyssä kaatuneita puita, joita ei oltu vielä raivattu pois poluilta. Nyt matkan teko oli todella kevyttä verrattuna maaliskuiseen, ja silloin vielä vedimme koko lenkin yhdessä päivässä. Nyt siis suorastaan hissuteltiin ja nautiskeltiin vain kauniista säästä ja maisemista.

Lounasta nautittiin Valastenmaalla, luonnonpuiston pohjoispuolella, ja yö vietettiin Vesiraumanmäen laavulla, luonnonpuistosta etelään. Lauantaina oli jonkin verran ihmisiä liikkeellä, mutta yöpymään ei tainut kukaan muu jäädä. Laavu on aika tasan kierroksen puolivälissä, eli juuri sopiva kohta yöpymiseen, mutta reitin eteläinen osuus on käytännössä kokonaan luonnonpuiston ulkopuolella, sorapohjaisia mökkiteitä pääasiassa. Tylsä osuus siis, mutta onneksi tuolla osuudella oli nyt niitä geokätköjä aika tiuhassa matkaa piristyttämässä. Jos ei olisi ollut kiinnostusta geokätköihin, niin melkeinpä olisi mielekkäämpää kävellä molempina päivinä tuo pohjoinen reitti.

Yö oli tyyni ja suhteellisen lämmin, mikäs siellä laavussa oli pötkötellessä, kun hyttysiäkään ei ollut enää lainkaan. Laavun ympärillä on tehty harvennushakkuita ja risukko on jätetty maahan. Ei mitenkään erityisen kauniit maisemat siinä laavulla siis. Vieraskirjaan joku kulkija olikin kommentoinut, että seuraavat hakkuut taitaa ulottua jo luonnonpuistoon asti...

la 30.8. puotaista, puolipilvistä, +15°c
yöllä klo 03 (huussissa käydessä) +9°c
su 31.8. poutaista, aurinkoista, +18°c