West Highland Way

Vaellusviikko Skotlannissa, 20.-28.5. 2017

Lauantai, matkustuspäivä

Aamuseiskan maissa lähdimme Helsinki-Vantaalta kohti Britanniaa. Heathrown kentällä meillä oli kolmen tunnin koneenvaihto. Kolme tuntia oli ihan sopiva aika siirtymiseen terminaalista toiseen ja muutamaan turvatarkastukseen, ehkä tunti meille jäi ylimääräistä aikaa istuskeluun. Klo 13.30 laskeuduttiin Skotlantiin. Glasgown kentältä menimme bussilla keskustaan, ja käytiin Tisossa mäkärämyrkkyostoksilla. Jonkin aikaa käveltiin eestaas ko. kauppaa etsimässä, sillä mobiilinetti ei toiminut eikä oltu huomattu kirjoittaa kaupan osoitetta ylös. Aika mukava kauppa, erityisen hieno kevyiden vaellusvaatteiden valikoima.

Keskustasta siirryimme paikallisjunalla Milngavieen. Varaamamme B&B:n omistaja oli kehoittanut meitä soittamaan asemalta, kun olemme saapuneet Milngavieen, että hän tulee sitten hakemaan, mutta koko päivän matkustamisen jälkeen mieluummin kävelimme tuon parin mailin matkan.

Yöpaikka: Auchenhowe Cottage B&B. Mukava, erittäin siisti ja ammattimaisesti hoidettu. Vähän kallis (meidän budjetille) ja kaukana polusta (mutta emäntä kuskaa kylältä/kylälle ilman eri pyyntöä). Plussaa kunnon kylppäristä. 40£/hlö.

Auchenhowe Cottage B&B

Päivä 1, Milngavie-Drymen, 12 mailia (n. 19 km)

Maalaismaisemaa

Polku Milngavien keskustasta lähti lenkkipolkuna pienen joen rannassa. Pian maisema muuttui pellonreunoiksi, ja sellaisia pitkin jatkettiin loppupäivä. Lounasta syötiin polun varrella olevassa ravintolassa, joka näytti olevan erityisesti kävelijöitä varten varustettu.

Ihan polun varrella oli ns. standing stones, eli muinainen palvonta- tai noitatanssipaikka jostain pronssikaudelta. Nousimme polulta pienen mättäikön läpi, portista toiselle pellolle kahden pienen metsäisen kukkulan väliin. Kukaan muu ei tullut katsomaan kiviä, näimme varmaan muutaman kymmenen ihmiset ohittavan paikan sillä välin kun tarvoimme mutaisella pellolla.

Viimeiset pari mailia käveltiin pientä maalaistietä. Iltapäivällä oli ollut pientä tihkusadetta. Saavuimme majapaikkaan klo 16.00 - ja klo 16.01 alkoi kaatosade.

Drymen on pieni kaupunki, viimeinen mitä on matkan varrella moneen päivään. Keskustassa on muutama ravintola ja hotellin ravintola. Meillä ei ollut erityisen siistejä vaatteita mukana, joten skipattiin tasokkaammat ravintolat ja syötiin jonkun hotellin baarissa kylän keskusaukiolla. Just hyvä. Aah, currya.

Yöpaikka: Lander B&B. Majoitusta tarjoaa tosi herttainen vanhempi (siis tosi vanha, vessan seinän lehtileikkeen perusteella lasken, että mies ainakin on 87v.) pariskunta, jonka kotona yövytään. Iltapäivätee ja aamiainen syödään keittiössä, seinät on täynnä lastenlasten kuvia ja postikortteja eri paikoista. Rouva oli tosi kiinnostunut kyselemään Suomesta, ja tykkäsi esitellä kaunista puutarhaansa. 30£/hlö.

Polun alku

Standing stones

Skotlannissa kahvin kanssa ei tule konvehtia, vaan Scottish tablet, eli fudgea

Päivä 2, Drymen-Rowardennan, 14 mailia (22,5 km)

Metsää, hakkuita, ekat kukkulat, järvenrantatietä

Muutama mailia kuljettiin ensin havumetsän metsätiellä, sitten alettiin nousta ekoille kukkuloille. Heti tuli mieleen, että polut, rinteet, purot ja maisemat ovat yllättävän samanlaiset kuin Lapissa! Nämä mäet ja kukkulat ovat vain pienempiä, ja porojen sijaan rinteillä kulkee lampaita.

Conic Hillillä poikkesimme taas vähän polulta syrjään, että päästiin kukkulan huipulle maisemia katsomaan.

Aika paljon porukkaa liikkeellä. Koululaisryhmiä, amerikkalaisia rouvia oppaan kanssa, perheitä, pariskuntia. Balhamassa on kansallispuiston opastuskeskus ja useita lyhyitä luontopolkuja, yksi nousee Conic Hillille, jonne me oltiin noustu vastakkaisesta suunnasta. Söimme Balhamassa lounasta. Loppumatka oli selkeää polkua Loch Lomondin rannan metsissä ja osuuksia rantatiellä. Yleinen tie päättyy Rowardennaniin, joka ei ole edes kylä, vain pari hostellia ja laivalaituri. Illan viimeiset mailit tultiin tihkusateessa.

Yöpaikka: Rowardennan lodge, SYHA (kv-hostellikortin kanssa halvempaa). Iso hostelli, josta olemme varanneet kaksi paikkaa kuuden hengen huoneesta ja kaikki mahdolliset ruokailut, ja tää oli hyvä päätös, sillä lähimailla ei ole yhtään mitään, emmekä halunneet kantaa ruokaa mukana. Pyykkikoneet ja kuivatushuone löytyy. Hienot maisemat oleskeluhuoneen ikkunoista järvelle.
Bed in shared Room £20.00
Cooked Breakfast £6.50
Packed Lunch £5,95
Dinner - 3 course £11,95

Conic Hill

Päivä 3, Rowardennan-Inverarnan, 14 mailia (22,5 km)

Loch Lomondin rantaa, metsää, kivinen ja louhikkoinen polku

Hostellista pari mailia oli pikkutietä, sen jälkeen polku haarautui. Kartan mukaan alempi polku on rapautunut ja reitti kulkee nyt ylempänä. Haarautumiskohdassa ihan uuden näköiset whw-kyltit osoittivat kuitenkin rantapolulle, ja ylempänä kulkeva tie näytti tylsemmältä, joten valittiin rantareitti. Polku oli tosiaan aika kulunut ja louhikkoinen. Paikoitellen joka askel oli porras alas tai ylöspäin, tai ison kiven yli. Välillä polun väylältä sekä alas että ylöspäin oli lähes pystysuoraa rinnettä. No, tällaiseen kivikkoon me on totuttu kyllä Suomen kansallispuistoissa. Monelle muulle vaeltajalle tämä näytti olevan vieraampaa.

Puolimatkassa Inversnaidissa oli joku astetta fiinimpi hotelli ja laivalaituri, ei muuta. Juotiin hotellin terassilla päiväkahvit. Koko päivän kuljime Loch Lomondin rantaa, ja vastapuolella näytti menevän vilkas autotie aivan järven rannassa. Järvellä kulkee pieniä paatteja eestaas, ja kuulimme välillä pätkiä risteilyoppaiden Rob Roy -selostuksista. Matkan varrella on rantakalliossa luolia, joissa ilmeisesti Rob Roy on majaillut tai pitänyt panttivankejaan.

Välillä rannassa oli pieniä hiekkarantapoukamia. Kaikista hienoimmasta uimapaikaksi soveltuvan näköisestä kävelimme ohi, ja heti kohta päätös harmitti. Vähän myöhemmin kävimme kahlailemassa järvessä, mutta tihkusade alkoi taas ja jätimme uimatta.

Viimeiset mailit tuntui tosi pitkiltä. Aika rankka reitti tänään. Söimme leirintäalueen pubissa, joen toisella puolella olis ollut jotain hotellin baaria tms. Kivaa juttuseuraa löytyi muista vaeltajista, paljon nuoria saksalaisia, belgialaisia, joku vanhempi skotti. Monia näistä ihmisistä näimme uudestaan monta kertaa seuraavien päivien aikaan.

Yöpaikka: Beinglas Farm campsite. Olimme varanneet halvimman campingmökin ja vuokramakuupussit. Hilpeen pieni mökki! Yllätykseksemme hintaan sisältyi myös lakanat, eli turhaan kannoimme mukanamme omia makuupussilakanoita. 47£/2hlöä eli 23,5£/hlö.

Honesty box, Ylämaan vieranvaraisuutta

Päivä 4, Inverarnan-Tyndrum, 12 mailia (19,5 km)

Joen vartta, pellonreunaa, havumetsää

Puolet päivästä käveltiin jokea seuraillen, maatilojen mutaisia pikkuteitä pitkin. Nähtiin paljon lehmiä ja lampaita, alitettiin ja ylitettiin rautatie ja maantie pariin kertaan. Tällä osuudella tuli ekat pätkät vanhaa sotilastietä 1700-luvulta. Kiitos punatakit, kiitos kenraali Wade, kiitos majuri Caulfield. Maili ylämäkeä ja kaksi mailia alamäkeä mentiin kuusimetsän keskellä, ja huomattiin parit mäkäränpuremat, mutta ei pysähdytty niin pitkäksi aikaa, että olis tarvinnut kaivaa mäkäräkarkoitetta esiin.

Ei mikään ihmeellinen päivämatka. Saavuttiin Tyndrumiin ajoissa. Majoituttiin hostelliin, käytiin turisti-infossa ja syömässä, ja lähdettiin junalla kahden kaupungin päähän linnaa katsomaan. Pitää kai sitä Skotlannissa käydessä yksi linna nähdä. Saatiin turisti-infon hämmentyneeltä naiselta ohjeet linnalle, ja hostellin mieheltä toiset, paremmat ohjeet!

Noustiin junaan Tyndrum Lower -asemalta (tämän pikkukylän kautta menee kaksi eri junarataa, oikeesti!), ja ajeltiin 20-30 minuutin matka pysäkille Lochawe. Junasta noustessa katseltiin Loch Awen yli kohti linnaa, ja lähdettiin kävelemään ohjeen mukaan noin maili (eli todellisuudessa tietysti kaksi) maantietä takaisin päin. Pelättiin lujaa ajavia autoja, haisevan peuranraadon kohdalla vähän juostiin, sitten sillan jälkeen ensimmäinen, nimetön, risteys oikealle ja parkkipaikan takaa pusikosta löytyi pieni kyltti "to the castle".

Hieno linna oli. Ja vähän pelottavia lampaita.

Sama matka takaisin. Midget eli ne mäkärät tai polttiaiset, what ever, söi nilkkoja junaa odotellessa. Pöljä reissu, mutta kivaa oli. Pieni iltakävely sateessa maantien reunassa tekee aina hyvää, varsinkin jos takana on alle 20 kilometrin päivä. Mutta hei, nää iltamailit käveltiin lenkkareissa, ei vaelluskengissä, eli ihan kävi palauttavasta verryttelystä.

Yöpaikka: By the Way Hostel, kahden hengen huone. Ei kahvilaa, ei aamiaista, mutta tosi hyvä keittiö kunnon astioilla, joten haettiin aamupala-ainekset kaupasta. 21 £/hlö.

Junaradan alitus

Honesty box, vähän karumpi versio

Old military road, kiitos punatakit

Kilchurn castle

Ooh, kaupan valmis hummusdippiannos

Päivä 5, Tyndrum-Kingshouse, 20 mailia (33 km)

Hellettä, avovuoristoa, pitkä päivä

Jos joku suunnittelee West Highland Wayn kävelyä osittain, tämä osuus voisi olla sopiva aloituspaikka, joko Tyndrumista tai Bridge of Orchystä. Kumpaankin pääsee Glasgowsta sekä junalla että bussilla.

Ensimmäiset 8 mailia seurattiin taas jokea ja rautatietä. Maatiloja, lampaita. Bridge of Orchyssä hotellilla pidetyn kahvitauon jälkeen polku lähti erkaantumaan tiestä ja rautatiestä. Ympärillä oli jo eilisestä asti ollut kunnon vuoria, ja nyt noustiin ekan kunnon mäen päälle, josta aukeni vuoristomaisema joka suuntaan. Vau! Ekan mäen jälkeen tultiin heti takas alas, ja syötiin lounas Loch Tullan päässä Inveroran hotellilla.

Sitten alkoi reissun komein osuus. Avonaista vuoristoa, joka puolella näkyi vaan suuria huippuja eri suuntiin. Korkeimmilla huipuilla näkyi lunta. Yhden harjanteen päällä nähtiin tosi iso peura, oisko ehkä ollut red deer eli sellainen saksanhirven tapainen.

Sää oli muuttunut tosi kuumaksi, aamupäivän kävelin shorteissa ja t-paidassa, mutta keskipäivällä piti laittaa lahkeet takaisin housuihin ja vaihtaa pitkähihaiseen paitaan. Multa paloi niska, kaverilta kämmenselät. Reitti kulki tavallaan ylängöllä huippujen välissä, eikä polulla ollut varjon varjoa. Puroja oli aika paljon, joten kasteltiin pyyhkeet ja käveltiin märät pyyhkeet pään päältä roikkuen. Yksi tauko pidettiin kivisen sillan varjossa.

Viimeiset kaksi mailia ala-mäkeen kesti ikuisuuden. Vähän väsytti.

Yöpaikka: Kingshouse hotellin bunkhouse. Ihan uusi hostelli, siisti, kahden hengen huone. Itse hotelli on remontissa pari vuotta, mutta hostelli ja ravintola toimii. Hostellissa oli keittiö, muttei yhtään minkäänlaista kattilaa, kippoa eikä edes vedenkeitintä. Syötiin illalla ja aamulla hotellin ravintolassa, pikkaisen ylihintaista, mutta tää on tietysti hyvä paikka pyytää ruuasta ja oluesta mitä vaan, kun kymmeneen mailiin mihinkään suuntaan ei ole yhtään kilpailijaa. 25 £/hlö.

Lapissa vai Skotlannissa?

Polttaa

Tauon paikka

Päivä 6, Kingshouse-Kinlochleven, 8 mailia (13 km)

Ylämäki, alamäki.

Kingshousesta polku meni ensin muutaman mailin Glen Coe -laakson pohjalla, sitten tuli mailin rykäisy ylämäkeä, Devil's Staircase, eli jyrkkä siksaknousu ja reitin korkein kohta. Ei ollut ihan niin rankka kuin ois voinut luulla, kun vaan piti tahdin rauhallisena. Loppumatka eli neljä mailia tultiin sitten alamäkeä. Komeet oli maisemat taas! Alarinteessä oli pato, ja jänniä vesiputkia, mitkä käsittääksemme on vesivoiman tuottamiseksi.

Saavuttiin Kinlochleveniin kauheen aikaisin ja katseltiin vähän kylää, käytiin kaupassa jne. Kunnon kaupunki (superpieni tosin), eka Drymenin jälkeen! Posti ja Coop-ruokakauppa ja koulu ja jääkiipeilykeskus ja kaikkea. Paljon ulkoiluturisteja.

Yöpaikka: Forest View Guesthouse, pienen hotellin ja B&B-paikan välimuoto. Todella siistiä, tyylikästä ja viihtyisää. 65£/huone eli 32,50£/hlö.

Ylämäki

Alamäki

Kinlochleven

The Tailrace Inn ohjeistaa asiakkaita

Kinlochleven

Päivä 7, Kinlochleven-Fort William, 15 mailia (24 km)

Vuoristolaaksosta toiseen

Viimeinen päivä alkoi tiukahkolla nousulla Loch Levenin rannalla sijaitsevasta kylästä vuorien väliseen notkelmaan, jossa kulki taas vanha sotilastie. Joka puolella kohosi teräviä vuoria. Täällä olis varmasti hienoja päiväretkikohteita. Aika moni vastaantulija taisi ollakin päiväretkellä Fort Williamista Kinlochleveniin.

Loppumatkasta paljas vuoristovarvukko vaihtui havumetsiin ja avohakkuisiin. Muutama maili ennen Fort Williamia kartassa näkyi polun haara, jonka päässä oli Dun Deardail (vitrifed fort). Joku linnoitus siis, mutta ei mitään hajua, mitä vitrifed tarkoittaa. Polun risteyksessä oli onneksi kunnon opaskyltti, ja meille selvisi, että linnoitus oli poltettu joskus tuhat vuotta sitten niin rajusti, että sulaneita kiviä on edelleen kukkulalla nähtävissä. Nousu linnoitukselle oli aika tiukka. Mulla oli huono päivä muutenkin, energiat oli aivan nollissa, ja oisin kyllä jättänyt linnoituskukkulalle nousun väliin, jos ei kaveri olis potkinut mua eteen päin. Onneksi potki! Hieno paikka. Aina kannattaa vähän poiketa polulta syrjään. Linnoitus oli aikoinaan sijainnut tosi keskeisellä kukkulalla Glen Nevis -laakson kyljessä, ja aivan edessä kohosi Ben Nevis, eli Britannian korkein vuori.

Ben Nevis on Britteinsaarten korkein vuori. Se sijaitsee Länsi-Skotlannissa lähellä Fort Williamia. Se on 1345 m korkea. Noin 125 000 ihmistä kiipeää vuosittain Ben Nevisin huipulle, lisäksi noin satatuhatta kääntyy kesken matkaa takaisin. Wikipedia

Hauskasti polulla Ben Nevisin kyljessä erottui retkeilijöitä pienen pieninä punaisina, keltaisina ja muina pieninä täplinä.

Viimeiset neljä mailia vuorilta alas Fort Williamiin olivat tosi tylsät. Tyhjää tietä kuusimetsän läpi, ja sitten kadunvartta keskustaan. Mielessä kävi, että oiskos bussi tai taksi ollut kiva... Mä olin aivan sippi, kaveri ei ihan niin poikki. Keskustassa piti vielä kävellä kävelykadun takimmaiseen päähän, että oltiin virallisesti polun päässä. Viimeisten korttelien aikaan tuli vielä mahdollisuus moikata muita vaeltajia, keitä oltiin tavattu viimeisten päivien aikana. Syötiin päätepisteen viereisessä ravintolassa, jossa paintti olutta sisältyi 9£ burgerannoksen hintaan. Ohhoh, kun oli halpaa polunvarsi-kuppiloiden hintoihin verrattuna.

Hostelli oli kuin paluu yhdeksänkytluvun nuoruusvuosille! Kirjavaksi maalatut ovenpielet, punaiset kerrossängyt, rämät yhteisvessat ja kahden punnan tsi-aamiaistarjoilu. Ihan symppis paikka, eikä me oltu mitenkään outoja, vaikka oltiin lähinnä muiden asiakkaiden vanhempien ikäisiä. Britanniassa oli juuri bank holiday, eli pitkä viikonloppu ja koulujen kevätloma. Hostelli oli täynnä parikymppisiä opiskelijoita, ketkä olivat tulleet kiipeämään Ben Nevisille.

Yöpaikka: Fort William Backpackers -hostelli, 20,50£/hlö.

Viimeinen etappi

Linnoituskukkulalta Glen Nevisiin

Ben Nevis

Fort William

Muuta:

Matkan varrella opittuna sanastoa:

Glen - laakso vuorien välissä, kapea, syvä

Strath - leveämpi laakso

Munro - yli 3000 jalkaa korkeampi vuori

Inver - joensuu, esim. Inverness on Ness-joen suu, Inversnaid on Snaid-joen suu

Loch - no tää on tietysti tuttu, iso järvi

Lochan - lampi, pikkujärvi

Beinn - vuori, kukkula

Glasgowsta lähtiessä kaikki oli täysin englanninkielistä, mutta kun päästiin varsinaiselle Ylämaalle, olivat kartan vuoret, laaksot ja joet gaelinkielisillä nimillä. Glen Falloch, Strath Fillan, Beinn Odhar, Beinn Dorain, Beinn Toaigh ja sitten jotain aivan käsittämättömiä nimiä kuten Stob Mhic Mhartuin, Sron a'Choire Odhair-bhig ja Allt na Lairige Moire jne. Kylien nimistä vähän mietittiin etukäteen, että mitenköhän noita pitäis lausua, mutta ei sillä sitten ollutkaan niin väliä. Skotit itsekin tuntuivat lausuvan eri tavoilla, riippuen ilmeisesti siitä mistä kukin on kotoisin - Tyndrum voi olla [Taindram] tai [Tindrum].

Mitä pohjoisemmaksi edettiin, sitä enemmän oli gaelinkielisiä nimiä, ja Kinlochlevenissä ja varsinkin Fort Williamissa olivat katukyltit ja kaikki opasteet kaksikielisiä. Enpä tällaistakaan tiennyt etukäteen.

Me kävelimme koko reitin kantaen kaikki tavarat mukanamme. Suurin osa muista vaeltajista tuntui käyttävän matkalaukkujen kuljetuspalvelua ja kävelevän pienen päivärepun kanssa. Valtavat isoja matkalaukkuja monella olikin! Ei me oikein keksitty, mitä kaikkea tuonne olis pitänyt ottaa mukaan, että olis niin ison laukun täyttänyt. Ehkä fööni ja kiharrin ja uudet vaatteet joka päivälle? Tämä tyyli sopi meille ihan hyvin. Vaatteita oli sen verran, että oli jotain päälle pantavaa siksi aikaa kun pesi kävellessä käytettävän (nopeasti kuivuvan) vaatekerran. Kummallakin oli reppuna Osprey Talon 33, ja siinä tavaraa 7kg, eli melko täys muttei piukeaksi sullottu. 7 kilon päälle tuli sitten vielä vettä 2-3 litraa, urheilujuomaa 0,5 l ja muutama muro- ja taatelipatukka ja suklaata.

West Highland Wayn reissun voi hoitaa varausfirmojen kautta, niin että asiakas maksaa könttäsumman ja firma tekee majoitusvaraukset asiakkaiden puolesta. Meistä nuo paketit olivat turhan kalliita, joten varasimme itse. Olimme varanneet majoitukset jo joulun aikoihin, ja halusimme nimenomaan sisämajoituksen, ettei tällä kertaa tarvinnut kantaa telttaa, makuupussia, makuualustaa, keitintä, astioita tms. Ihan hieno kokemus tällainenkin vaellus! Matkan varrella kaikissa kylissä näytti, että aika täynnä taisivat kaikki majoitusliikkeet olla. "No vacancies" kylttejä riitti. Kuulemma juuri tämä viikko ja seuraava ovat reitin vilkkaimmat viikot.

West Highland Wayn voi vaeltaa myös teltan kanssa, ja reitillä on leirintäalueiden lisäksi myös alueita, joissa voi telttailla ihan luonnon helmassa. Näytti aika moni vaeltavan näinkin.

Pakkailut melkein valmiit, ilta ennen matkaan lähtöä

Sunnuntai: matkustuspäivä (ja ylläribonuksena maanantai: matkustuspäivä II)

Sunnuntaina ajelimme bussilla kolmessa tunnissa takaisin Glasgow'hun. Bussi ajeli siksakkia samojen kylien kautta, joiden kautta me olimme juuri kävelleet. Menomatka 7 vuorokautta kävellen, paluumatka 3 tuntia bussilla. Hah!

Oli hauska nähdä samat maisemat autotieltä ja asutuksen suunnasta käsin. Vaellusreitti kierteli aika syrjässä, mutta kuitenkin joka kylän kohdalla olimme ylittäneet tien tai rautatien jossain kohtaa. Bussimatka oli myös hauska hillitömän kuskin viihdyttäessä matkustajia.

Olisi joskus hieno palata Ylämaalle vaikka auton kanssa, kierrellä kulttuurikohteitakin ja tehdä päiväretkiä vuorille. Paljon jäi vielä nähtävää.

Tarkoitus oli lentää sunnuntaina Glasgow-Heathrow-Helsinki, mutta koska edellispäivänä oli British Airwaysin koko tietojärjestelmä kaatunut totaalisesti, ei koneet lentäneet minnekään. Sunnuntaina seisoimme 6 tuntia peruuntuneiden lentojen jonossa, ja saimme liput seuraavaksi aamuksi. Illalla pikaisesti hotellin, nukuttiin 5 tuntia ja palattiin aamuneljältä kentälle kuulemaan, että korvauksena saamamme paluuliput olikin erehdyksessä ensi keväälle. Lentoyhtiö hommasi meille uudet paikat, ja kas, vietimme koko päivän lentokentillä. Aamukuuden jälkeen lähdimme Glasgowsta, sitten Gatwick, Heatrow, Tukholma, ja klo 23 saavuimme Helsinki-Vantaalle. Huh.

Me ja kaksi laivaa matkalla kohti Helsinkiä