Kun lähtee kolmentoista (lapsiperhe-)vuoden tauon jälkeen oikeasti pitemmälle vaellukselle, ja vieläpä tunturi-Lappiin, tuntuu reissu aika nautinnolliselta. Luvassa on pitkä ja kuvapitoinen blogipostaus.
UKK-puisto 7.-13.9.2015
Aittajärvi-Sokosti-Paratiisikuru-Aittajärvi
1. päivä
Klo 9 lähtö kotoa, puoliso heitti minut bussipysäkille, halpisbussilla Helsinkiin, uudella P-junalla lentokentälle, lento Rovaniemelle, ja sieltä kaverin kyytiin. Aittajärvelle UKK-puiston pohjoisreunaan saavuimme klo 20. Soratie nelostieltä itään oli kuoppainen, kurainen, lätäkköinen ja yllättävän pitkä. Ihan ajettavissa kuitenkin tavallisella pienellä henkilöautolla ainakin tähän aikaan vuodesta. Parkkipaikalla piti hetki etsiä sopivaa koloa, autoja oli parkissa noin neljäkymmentä, eli parkkipaikka aikalailla täynnä!
Pitkä päivä, vaikka matkustinkin ns. nopealla tavalla lentämällä. Parkkikselta on vain muutaman sadan metrin matka Suomujoen rantaan laavupaikalle, vaihdoimme siis vaatteet auton vierellä tihkusateessa ja kipaisimme rantaan rinkkoinemme. Telttapaikka löytyi rannasta. Kaunista. Iltapalaksi syötiin matkalla Sodankylässä syötyjen pitsojen jämiä. Vähän jäi ylikin, ja jätin foliopakkauksen teltan apsidiin yöksi, ja tietysti sitä oli joku sopuli tai myyrä käynyt maistelemassa.
Kotiin oli tarkoitus laittaa tekstari, mutta puhelin lakkasi toimimasta jossain heti nelostieltä poistuttua.
2. päivä
 |
| aamiainen Aittajärvellä |
Ylitimme Suomujoen Aittajärvellä ja siitä retki sitten alkoi. Joki oli yllättävän leveä, mutta ylityspaikan kohdalta matala. Joku näytti tekevän ylityksen kumpparit jalassa, matalimpia kohtia etsien. Suoralinjaisesti vaijerin kohdalta olisi riittänyt lahkeiden nosto polven ylle, mutta me riisuttiin varulta housut kokonaan. :-D Joen ylittäjiä oli lähes jonoksi asti, tasaisesti aina seuraava kulkija tulossa ja kaikki tietysti samaan suuntaan. Ylityksen jälkeen kulkijat lähtivät kukin omaan tahtiinsa, eikä ekan evästauon jälkeen juurikaan enää nähty ihmisiä.
Lähdimme kulkemaan suoraan kohti etelää, Maantiekurun polkua seuraillen. Maasto oli tasaisen kumpuilevaa, kuivaa ja helppokulkuista mäntykangasta. Lähes koko päivän ajan maasto oli sitä samaa. Vasta illansuussa pidemmällä Maantiekurussa alkoivat näkymät avartua ja metsä madaltua. Päivän mittaan sääkin selkeytyi ja tihkusadepilvet väistyivät.
Telttapaikaksi valikoitui tunturikoivikko jostain Seisomakivenselän lähettyviltä. Ihan tarkkaa varmuutta sijainnista ei meillä ollut, mutta totesimme olevamme tarpeeksi pitkällä kurussa, ja maasto alkoi muuttua kivisemmäksi, joten jäimme siihen kohtaan, jossa oli vielä tasaista varvukkoa teltalle. Karttana reissussa oli Sokosti Suomujoki ulkoilukartta 1:50 000, joten sijainnin määritykset ja nimistö pohjautuvat siihen.
Auringon lasku korosti ruskan värejä maisemassa, puro solisi alhaalla kurussa. Kaunista, hiljaista.
 |
| veden hakuun alas kuruun |
3. päivä
Aamupala, kamojen kasaus ja matka jatkuu. Jatkoimme edelleen suoraan kohti etelää.
Lounasta syötiin Pälkkimäojan laavulla. Hauskasti Maantiekurusta Pälkkimäojalle kääntyessä polku hajaantui moneksi polun haiveneksi ja näivettyi sitten kokonaan. Seurailimme suota reunustavaa puron tapaista ja hetken siksakkia tehtyämme koivikon seasta pilkotti punainen teltta. Löytyi sitten se laavukin, kun tarpeeksi lähelle pääsi. Ilman tuota punaista telttaa olisi saattanut jäädä löytämättäkin. Laavulla piipahti pari muutakin seuruetta. Joku oli ollut samalla paikalla viimeksi kevättalvella, jolloin lunta oli kuulemma ollut laavun korkeudelta, tulipaikka oli ollut parimetrisen lumikuopan pohjalla.
 |
| perinne-eväät |
Pälkkimäojalta polku etelään jatkui taas selkeänä. Pienen matkan päässä, poromiesten mökkien keskellä polku jakaantuu kahteen haaraan. Kiltti ja rauhallinen porokoira kävi meitä moikkaamassa, muuta liikettä pihapiirissä ei näkynyt, mutta hiukan törpöltä tuntui kävellä vieraassa pihassa ihan portaiden vierestä. Me lähdimme itäisempää, eli mönkijäuraa pitkin. Virhe, tylsä reitti. Toinen polku olisi mennyt alhaalla puronvarressa ja olisi varmasti ollut kauniimpi.
Nähtiin matkalla kolme riekkoa, ja ylitettiin pieniä suopuroja. Illalla saavuimme Luirojärvelle, joka olikin aika metka matkailukohde!
Jotenkin epärealistinen tunne, kun ollaan ihan keskellä-ei-mitään, parin päivän kävelyn päässä teistä ja asutuksesta, ja paikalla on monikymmenpäinen ihmislauma. Vaeltajia Luirojärvelle tulee pohjoisesta, kuten me, mutta vielä enemmän lännestä, Kiilopäältä päin. Luirojärvi Hilton, eli autiotupa-varaustupa näytti olevan aika täynnä, ja lähistölle nousi illan aikaan ainakin tusina telttoja, saattoi olla enemmänkin. Kokkailimme tuvan pihalla ja tarkkailimme tilannetta. Saunaankin päästiin! Sauna oli lämpimänä koko illan, ja aina tunnin, puolentoista välein kajahti polulla huuto: "Naisten vuoro!" tai "Nyt pääsee miehet!" Melko hyvin tuntui homma itseorganisoituvan.
Me majoituimme lopulta sitten Rajan kämpän pihamaalle telttaan. Käytiin kyllä ensin kämpän hellalla paistelemassa iltapalaksi kasa lettuja, 6 per nainen upposi kevyesti.
4. päivä
Nukuimme aamulla Luirojärveläisittäin ilmeisesti hiukan pitkään. Lähes kaikki olivat jo lähteneet matkaan, kun me vasta kömmimme teltasta ulos.
 |
| Illalla oli lähes joka tapissa ollut rinkka |
 |
| aamupesumaisemaa |
 |
| saunapolku |
Luirojärveltä lähdimme Sokostille! Matkan pääkohde päivän pääasiana.
 |
| Oisko tää kartan puro? |
 |
| On siinä vettä sittenkin! |
Purolla selkeä polku jakaantuu kahtia, vasen lähtee Sokostille kaartaen Jaurutuskurun kautta, oikea viivasuoraan kohti huippua. Me otimme suoremman suunnan. Olipa kohtalainen kiipeäminen! Viimeinen ehkä 1½ km oli aivan paljasta kivikkoa. Lakea lähestyessämme teimme pienen lenkin oikealta ja sitten vasemmalta, koitimme väistellä kaikkein jyrkimpiä kohtia, ja todennäköisesti järkevämpi väistösuunta olisi ollut juuri päinvastainen, ensin vasemmalle.
Huipulla ollaan! Otettiin parit tuuliset huiputusselfiet ja tehtiin tuulinen kenttälounas kiven kolossa.
Sokostin laella on Soneran masto ja aurinkokennot (ja pari pientä somistetta). Puhelin löysi verkkoa muka kolmen palkin verran, mutta tekstiviestit eivät kuitenkaan lähteneet. Plääh, väärän firman liittymä. Ensi kerralla vastaavaan erämaahan lähtiessä täytyy muistaa hommata vaikka prepaid-liittymä Soneralta, niin ei tarttis kotiväen turhaan odotella "kaikki hyvin"-kuittausta.
Pitkälle koilliseen tähystämällä näkyi Venäjän puolella korkeita tuntureita, jotka kovasti näyttivät lumihuippuisilta. Hmm, voiskohan olla? Retkikarttamme ei ulottunut sinne asti ja Murmanskin alueen maantiede on mulle kyllä aivan vierasta.
Sokostilta laskeuduttiin koilliseen, kohti puron latvoja.
Oikaisimme puron mutkaa pienen rinteen yli rämpien tosi tiuhassa tunturikoivikossa. Oikaisun energiasäästö siis plus-miinus nolla. Kartassa Muorravaarakan latvalla näkyy pieniä polun pätkiä ensin toisella puolen puroa, sitten toisella. Me taisimme olla aina siellä väärällä puolen. Ylitimme saman joen tai sivuhaaran iltapäivän aikaan kai yhteensä neljä kertaa. Aika usein seurasimme pienen pätkän polkua, kunnes soisemmilla paikoilla polut aina katosivat, ja aika usein ajauduimme umpikujaan lukuisten puronhaarojen ja märkien suoplänttien väliin. Välillä ylitettiin puro kengät jalassa, kerran ilman kenkiä, ja pari kertaa palattiin taakse päinkin vähän matkaa etsimään parempaa reittiä. Ei me eksyksissä oltu, saman joen varrella koko ajan, muttei ihan kartallakaan.
 |
| ylitys nro 2 |
Iltapäivän kääntyessä kohti iltaa rupesimme kaipailemaan karttaan merkittyä tulipaikkaa. Hmm, onpa pieni ja epävirallisen oloinen nuotiopaikka... Söimme illallista ja päätimme vielä jatkaa matkaa, sillä pieni kumpare suon keskellä ei oikein houkutellut yöpaikkana. Kävelimme edelleen taas pieniä polun pätkiä ja suon reunaa ilman polkua. Kun valoisan aika alkoi jo uhkaavasti lyhetä, tajusi kaverini ehdottaa, että katsottaiskos gepsiä vähäsen. Puhelimen karttaohjelma ja GPS onneksi toimivat ilman puhelinverkkoakin. Huomasimme olevamme 3km taaempana kuin oltiin arveltu. Ilmankos ei polunpätkät ihan täsmänneet kartan kanssa, eikä se vaatimaton tulipaikkakaan. Juuri pimeän saapuessa saavuimme sitten oikeasti sille Muorravaaraan latvan tulipaikalle, jossa jo luulimme pari tuntia aiemmin olleemme.
5. päivä
Herääminen omaan tahtiin, makuupussit tuulettumaan, teltan ulkokangas kuivahtamaan, aamupala, kamat kasaan. Perusjutut menivät heti ekasta päivästä alkaen ihan rutiinilla. Kumpikin tiesi mitä löytyy omasta rinkasta ja mitä pyydetään toiselta. Homma hallussa.
Hammasharjasta tuli jossain vaiheessa grammanviilausmalli, kun harjaa rinkkaan työntäessä kuului pieni napsaus...
Muorravaarakan autiotuvalla käytiin huussikäynnin verran. Huussi oli aika luksusta maisema-puskapissailun väliin, varsinkin kun reisissä ja polvissa hieman tuntui tuo edellispäiväinen Sokostilta laskeutuminen. Tuvalla oli yksi vanhempi mieshenkilö lounaalla, ensimmäinen vastaantulija Sokostin jälkeen. Koko loppupäivänä ei muita sitten tullutkaan vastaan, vain kaksi kertaa moikattiin jotain monen sadan metrin päässä tunturin laella näkyvää kulkijaa.
Taas kerran ylitimme sen saman joen, nyt ihan virallisen kahlaamon kohdalla, ja lähdimme nousemaan Pirunportille. Huikea paikka! Uskomattoman karua. Lämpimänäkin päivänä portin läpi puhaltava tuuli oli jäätävä. Valon ja varjon rajat olivat silmiäsärkevän jyrkät.
 |
| katse tulosuuntaan päin |
 |
| Ei yhtään pilven varjoa, vain kahden kulkijan varjot maisemassa. |
Heti Pirunportin kynnyksen jälkeen lähdimme kaartamaan vasemmalle Ukselmapään päälle, ja sieltä laskeuduimme siksak-reittiä Paratiisikuruun.
Kuinka iso ero voikaan olla kahden vierekkäisen kurun välillä! Käsittämättömän iso! Paratiisikuru on nimensä veroinen. Vihreä ja vehreä, kaunis ja lämmin.
Paratiisikurusta lähti selkeä polku kohti Sarviojan autiotupaa. Alkupuolisko matkasta kulki hiekkapohjaisessa kurussa, ja maisemat olivat käsittämättömät. Pientä keskustelua kävimme siitä, kuljetaanko nyt Keskimaassa, Uudessa Seelannissa vai välimerellisellä rinteellä (jos joenrannan puut kuvittelisi oliivipuiksi ja ylempänä rinteessä yksin seisovat puut sypresseiksi). Ehkä sekaannuksen voi pistää superhienon sään piikkiin. Lämmintä oli varjossakin yli 15
°c, auringossa yli 20°c. Loppupuolisko etapista oli helppokulkuista mäntymetsää.
Sarviojan tupa oli tyhjänä. Ei vieläkään vastaantulijoita. Eka yö tällä reissulla, kun yövyimme autiotuvassa. Takka oli harvinaisen komea, muttei juurikaan lämmittänyt tupaa. Ilmeisesti viereinen kamina on lämmön saamista varten.
6. päivä
Retki alkoi lähestyä loppuaan. Fiilikset viimeisenä vaelluspäivänä olivat hieman hyytyneet. Minulla oli polvet jumissa, kyykkyasento oli mahdoton. Polun alkuosa Sarviojalta oli pusikkoinen eikä erityisen sykähdyttävä. Hiemean hukkasimme polun taas kerran, mutta suunta oli selkeä, joten eipä sen polun niin väliä. Reitti Maantiekurua pohjoiseen olisikin sitten sitä samaa selkää polkua, mitä olimme talsineet vastakkaiseen suuntaan vaelluksen alussa. Kummankin ajatukset taisivat jo olla kodin suunnalla, pistelimme vaan jalkaa toisen eteen ja talsimme tasaiseen tahtiin eteen päin. Ajatus oli, että aika lähelle Aittajärveä mennään illaksi.
Jossain vaiheessa huomasimme kyllä polusta erkanevan haaran, ja ajattelimme sen vain kulkevan ylempänä laaksossa. Hetken aikaa kuljimme polkujen välissä ja palasimme sitten alemmalle polulle, kun ei sitä ylempää ihan lähellä näkynyt. Vasta siinä vaiheessa kun edessämme yhtäkkiä oli kunnon koski, tajusimme molemmat silmänräpäyksessä, että väärässä laaksossa ollaan. Olimme valinneet polun, joka vei Sotavaaranojalle.
Komea koski, aika erikoinen kallionhalkeama. Ihan onnekas sattuma, että tulimme näin hienon paikan löytäneeksi vahingossa. Suosittelen kyllä lounastauon paikaksi.
Pienen harharetkemme ansiosta pääsimme harjoittelemaan kompassin käyttöä. Päätettiin ottaa suorin tie Sotapään yli, eli suoraan itään. Pari kilsaa ylimääräistä taisi tuosta kosken kautta kiertämisestä tulla. Maantiekurun polulla olimme iltapäivällä, ja oli lauantai. Pariin päivään ei oltu juuri ihmisiä nähty, muta nyt tuli puolessa tunnissa niin monta vastaantulijaa, että menin laskuissa sekaisin.
Matka meni hyvällä polulla niin joutuisasti, että kävelimme ihan Aittajärvelle asti ja ylitimme joen. Teltta pistettiin pystyyn Aittajärven laavun viereen.
7. päivä
Aamupalaa nautittiin seurallisen kuukkelin kanssa ja sitten suoraan kotimatkalle. Matkalla poikettiin Kiilopäälle pullakahville ja soiteltiin kotiväelle, kun puhelin lopultakin oli verkossa.
Hieno reissu oli. Kaikki meni paremmin kuin hyvin, ja sää oli epätavallisen täydellinen.
